Rahavaikeuksia

Euroopan unionin valuuttaunioniin EMUun kuuluvien valtioiden johtajat ovat ihmeissään, kun kruununjalokivi, yhteinen valuutta erikoislaatuisine seurantajärjestelmineen hoippuu sortumisen partaalla. Mitään ei nyt osata tehdä, paitsi pankeille tehdään laboratoriokokeita ja niistä otetaan röntgen-kuvia, joiden perusteella pitäisi vetää johtopäätöksiä. Kekkonenhan se sanoi 1960-luvulla, että oltaisiin mieluummin lääkäriä kuin tuomaria. Mutta kyllä nyt olisi lakimiehellekin käyttöä.

Kreikan ongelma, järjestelmällinen ja häikäilemätön huijaus ja numeroiden vääristely oli halukkaiden tiedossa jo vuosikymmenet. Ehkä kuitenkin Suomen rahaministeriö on niin eristäytynyt kuoreensa, että Kreikan kriisi yllätti heidät täysin. Tämä osoittaa, että finanssitoiminnan valvonta EMU-maiden kesken on aivan olematonta.

Suomen osaltahan rahaliittoon meno oli kummallinen prosessi. Esko Aho esikuntineen neuvotteli ja allekirjoitti EU-jäsenyyssopimuksen juhannuksena 1994 Korfulla. Myöhemmin oli kovasti epävarmaa, mitä kaikkea oli allekirjoituksella sitouduttu tekemään. Hallituksessa olivat Ahon puolueen lisäksi mukana kokoomus, ruotsalaiset ja kristilliset. Paavo Lipponen hallituksineen (SDP, kokoomus, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät) totesi, että sopimus velvoitti myös rahaliiton jäseneksi, ja että siitä ei järjesteä kansanäänestystä.

Menettelytapa oli tietenkin täysin kelvoton ja kansanvallan kannalta vahingollinen. Ei ihme, jos suomalaisten ns. äänestysvarmuus on hiljalleen ollut laskussa. Yhdessä suhteessa Suomen tilanne ei muuttunut aiempaan verrattuna: kaikilla sen rajanaapureilla on eri valuutta kuin meillä. Ensi vuonna Viro muuttaa tässä suhteessa tilannetta.

Mutta takaisin Länsi-Eurooppaan. Irlannin pääministeri kertoi eilen, että lähiaikoina Irlanti ei pyydä köyhäinapua EU:lta. Saman maan valtiovarainministeri sanoi sen jälkeen, että saapihan sitä puhua lämpimikseen, mutta tosiasia on, että ilman apua tästä ei selvitä. Siis se valtio ei selviä, johon EU on pumpannut laivalasteittain kuivaa setelirahaa! Tämä setelirahoitus on näkynyt Irlannissa matkaajan silmiin: siellä täällä, kaupungeissa ja maalla, on näkynyt suuria kylttejä, joissa kerrotaan että tämäkin siunauksellinen tienristeysjärjestely rakennetaan EU:n rahalla. Nyt siis sekään ei riitä.

Kuka laskisi sen rahan, mikä Irlannin kansantalouteen on tähän mennessä muilta valtioilta konfiskoitu? Kreikkaan kerättiin kolehtina 110.000 miljoonaa euroa, ja nyt Irlannille ollaan keräämässä apua, jota heidän pääministerin mukaan siis ei tarvita, 80.000 miljoonaa euroa. Suomi lähetti Kreikalle 1600 miljoonaa, ja Irlannin kolehti edellyttäisi noin 1200 miljoonaa. Tätä ennen Irlanti on varmasti saanut yli kaksisataa miljardia euroa vuosien varrella erilaisten aluekehitysrahastojen kautta. Tämä on arvaus, ei factum.

Domino-efekti on sellainen, että se kaataa korttitalon, kun ensimmäinen kortti pettää. EMU ja euro näyttävät nyt kaatuvan. Portugali on kuulemma seuraava musta aukko. Hallitus päätti siellä kiristää kansan vyötä ja monen muun karvaan lääkkeen ohella nosti ALV-prosentin kuudesta 23:een kertarysäyksellä. Se kertoo paljolti, mitä on odotettavissa heille ja meille.

Suomen osa on karu: ainoana pohjoismaana se joutuu syytämään rahojaan näihin reikiin. Eikä tässä vielä kaikki. Kun Espanja ja sekasortoon joutunut Italia toteavat laarin pohjan näkyvän, EU:n vakausrahastokin on tyhjentynyt. Mikä on ratkaisu? Paluu kansallisiin valuuttoihin ja keskuspankkien uudelleen perustaminen EMU-valtioihin? Ehkä. Se on uutisissa kuultujen ekonomistien ja poliitikkojen mielestä mahdoton juttu, mikä vahvistaa sen toteutumisen todennäköisyyttä.

Suomenhan ei olisi alun alkaenkaan mennä EU:hun mukaan. Paras ratkaisu olisi ollut se linja, minkä Norja omaksui, eli liittyminen Euroopan talousalueeseen ETAan ja lainsäädännön osittainen yhteensovittaminen direktiivipajan tuotteisiin. Kun itse EU Suomen, Ruotsin ja Itävallan liittymisen jälkeen omaksui laajentumisvimmaisen linjan, lisää ongelmavaltioita saatiin roppakaupalla vuonna 2007. Niiden suhteen direktiivien täyttämisen seuranta on toistaiseksi leppoistettu, joten ne elävät toistaiseksi kukin tavallaan.

Jotta tämä ei menisi pelkästään Kaakkuriniemen löysäksi puheeksi, viittaan kaksi viikkoa sitten julkaistuun Ulkopoliittisen instituutin raporttiin Why the EU fails - Learning from past experiences to succeed better next time. Siinä joukko kirjoittajia Erkki Liikasta myöten on kääntänyt takkinsa ja ryhtynyt puhumaan kriittisellä äänellä EU:sta. Jopa Teija Tiilikainen, unionin ystävä viran puolesta, kirjoittaa, että EU:n perustuslakihanke epäonnistui, koska ei pystynyt saamaan eliitin ja kansan välille minkäänlaista yhteisymmärrystä. Hiski Haukkalan mukaan EU:n Venäjä-strategian tavoitteista yksikään ei ole toteutunut. Venäjä ei halua eikä tarvitse minkäänlaista integraatiota EU:n kanssa, eikä se ole juurikaan avannut talouttaan ympäröiviä raja-aitoja ulkomaiselle pääomalle. Thomas Spencerin mielestä EU:n ilmastopolitiikka karahti karille Kööpenhaminassa, mutta optimistina hän katsoo, että nyt pitää vain yrittää uudestaan edistää muutamaa keskeistä asia-aluetta. Erkki Liikanen on myös optimisti: vaikka rahajärjestelmä ajautui päin seinää, siitä selvittiin, eikä selviytyminen olisi onnistunut ilman "eurovyöhykettä". (Eurovyöhyke on poliitikkojen käyttämä eufemismi, jolla viitataan Euroopan talous- ja rahaunioniin EMUun. En tiedä, miten se eroaa EMUsta.)

Ei siis muuta kuin ikkunat auki Eurooppaan! Mieluummin takapuoli edellä.