Nyt luetaan lakia. Muu ei auta. Ja tokko lain lukeminenkaan kovin pitkälle.
Viisitoista vuotta poliitikot ja media ovat jaksaneet pitää yllä niin sanottua keskustelua siitä, kenen pitää ja kuka ei saa osallistua EU:n huippukokouksiin. Ongelmaa on kuulemma aiheutunut siitä, että Suomen pääministeriä ja tasavallan presidenttiä varten on pitänyt kattaa kummallekin oma lautanen, kun taas muiden valtioiden edustajille on riittänyt yksi.
Minusta on asiallista, että kummallekin annetaan ruoka omilla lautasillaan. Sivistyneempää meininkiä se on sillä tavalla.
Sitä en ymmärrä, miksi ruokailujärjestelyt ovat niin tärkeitä, että ne aiheuttavat kaukaisessa pienessä jäsenvaltiossa hallituksen ja tasavallan presidentin välille konfliktia. En tosin tiedä sitäkään, onko kyse ruokailusta vai puhutaanko tässä symbolisesti edustajien määrästä. Joka tapauksessa silloin kun ns. Eurooppa-neuvostossa käydään ns. neuvotteluja, istuntosalin paikkamäärä ei ole koskaan niin rajallinen, että kaksoisedustus aiheuttaisi konfliktia. Jos näin olisi, sitä voisi pitää tapahtuman järjestäjien virhearviointina.
Tästä on seurannut se, että viimeiset neljä ja puoli hallitusta (
Jäätteenmäki on se puolikas) ovat osoittaneet ovea presidentille. Ulko-ovea. Nykyisen ja sitä edellisen hallituksen piirissä on käynnistetty kampanja Halosen valtaoikeuksien vähentämiseksi. Siis
Tarja Halosen, vaikka puhutaankin eufemistisesti presidentistä, siis ikään kuin instituutiosta.
Eipä hätää! Onneksi meiltä löytyi vuonna 2000 joka kotiin jaettu vihkonen nimeltä Suomen perustuslaki (11.6.1999/731). Mitä se sanoo asiasta sellaista, joka aiheuttaa hallituskriisin toisensa perään?
Jos rajoitutaan katsomaan ulkopolitiikan hoitoa, perustuslain 93 § on aika yksiselitteinen. Ensimmäisen momentin mukaan ulkopolitiikkaa johtaa "tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa". Toinen momentti säätää EU:n päätösten kansallisen valmistelun valtioneuvoston tehtäväksi. Pääministeriä ei erikseen mainita. Mutta 97 § toisen momentin mukaan pääministerin on annettava eduskunnalle "tietoja Eurooppa-neuvoston kokouksessa käsiteltävistä asioista etukäteen sekä viipymättä kokouksen jälkeen". Eli hänellä pitäisi olla asioista tietoa.
Jos muutetaan asia yhdistysaktiivien kielelle, niin yhdistyksen säännöissä sanottaisiin: "yhdistyksen toimintaa johtaa puheenjohtaja / toiminnanjohtaja yhdessä hallituksen kanssa". Kuka johtaa? Puheenjohtaja/toiminnanjohtaja, kumpi nyt yhdistyksessä sattuu olemaan.
Jos taas käännetään kielelle, jota konsulttikin ymmärtää, osake- tai kommandiittiyhtiön yhtiöjärjestyksessä seisoisi seuraavaa: "yhtiön toimintaa johtaa toimitusjohtaja yhdessä hallituksen kanssa". Kuka johtaa? Toimitusjohtaja.
Näin ollen kun ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, niin kuka sitä johtaa? Tasavallan presidentti. Siitä ei pitäisi olla kahta puhetta. Kuka harjoittaa yhteistoimintaa presidentin kanssa? Valtioneuvosto.
Ero valtion johtamisen ja osakeyhtiön johtamisen välillä on siinä, että toimitusjohtaja työskentelee niin kauan kuin nauttii hallituksen luottamusta, ja saa kenkää kun luottamus loppuu. Tasavallan presidenttiä ei voi erottaa virastaan. Ainoastaan oikeuskanslerin tulee valvoa presidentin "virkatointen lainmukaisuutta". Yhdistykset kuuluvat johonkin näiden kahden mallin väliin.
Miten tämä valtion johdon ongelma presidentin valtaoikeuksista pitäisi ymmärtää? On muutamia ymmärtämistapoja.
1. Nykykokoomuslainen näkemys: Kokoomus on nyt hallituksessa, mutta sillä ei ole presidentin virkaa hanskassaan. Se pitää saada vuonna 2012, jolloin se on jaossa. Sitä ennen viran nykyinen, kansan valitsema haltija on poljettava lokaan oikein urakalla. Valtaoikeuksia pitäisi vähentää kautta linjan. EU-asioissa varsinkaan presidentillä ei saa olla tekemistä.
2. Nykykepulainen näkemys: Keskusta on pääministeripuolue. Sillä ei kuitenkaan ole presidentin virkaa hanskassaan. Se pitäisi saada, vaikka vaikealta näyttää. Pääministerille pitää järjestää yksinoikeus EU:n valtionpäämiesten kokouksiin. Se on tosin ongelmallista, koska tasavallan presidentti on Suomen valtionpäämies. Siksi on korostettava, että EU-asiat eivät ole ulkopoliittisia.
3. Klassinen vasemmiston näkemys: presidentin on oltava edustuksellinen figuuri, jonka pääasiallinen tehtävä on ulkopolitiikan johtaminen. Presidentin valitsee eduskunta. Tämä kanta näkyy parhaiten valtiosääntökomitean välimietinnössä vuodelta 1974. Koska yksimielisyyttä ei saavutettu, mietintöön kirjattiin komitean jäsenten kannanottoja sellaisenaan. (Erittäin mielenkiintoinen mietintö!)
4. Reaalipoliittinen näkemys: Pitäisi puhua tasavallan presidentin valtaoikeuksista riippumatta siitä, kuka ja mistä puolueesta peräisin oleva hoitaa virkaa puhumisen hetkellä. Tätä näkemystä edustaa mm. median jo seuraavaksi presidentiksi valitsema puhemies
Niinistö.
5. Vakauttamisnäkemys: Perustuslaki on kovin uusi. Ei kannattaisi peukaloida valtaoikeuksia näin vähällä kokemuksella. Näin puhui tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan eilen.
6. Kaakkuriniemen ymmärrys: Jos mennään by the booklet, on tultava toimeen 93 pykälän varassa. Lainvalmistelu on nykyisin luvattoman huonoa. Valitettavasti huonous ei rajoitu tavallisiin lakeihin, ja niinpä perustuslain tämän pykälän kirjoittamistapa käy esimerkkinä huonosta valmistelusta. Jos EU-asioita pidetään ulkopolitiikkana ja jos siitä vastaa "tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa", asia on selvä kuin pläkki.
Vanhasen ja
Lipposen hallitukset ovat perustuslain vastaisesti kammenneet presidenttiä sivuun valtaoikeuksiensa käytöstä. Perustuslain mukaan (110 §) moisesta tihutyöstä on nostettava syyte valtakunnanoikeuteen. Ei ole nostettu.
Jos taas EU-asioita ei pidetä ulkopolitiikkana vaan "sisämarkkina-asioina", presidentillä ei ole mitään tekemistä "Eurooppa-neuvoston" kokouksissa eikä ruokapöydässä.
Tästä tulkinnasta seuraisi kyllä, näkemystä n:o 6 kehitellen, muutama muukin asia. Ulkoministeriön alaiset edustustot EU:n jäsenmaissa olisi lakkautettava, koska ulkoasioita ei maiden välillä olisi. Siellä voisi korkeintaan olla pari poliisiministeriön (kaunokielellä sisäministeriö) edustajaa hoitamassa konsulinkyytiläiset kotiin ja pitämässä pakolaiset poissa täältä. Ulkoministeriön henkilökunta supistuisi ehkä puoleen nykyisestään, ja näin saataisiin valtion "tuottavuusohjelmaan" iso supistus kertaheitolla.
Presidentin muitakin valtaoikeudet voitaisiin sitten tarkastella kriittisellä silmällä. Seueraavassa nykyiset valtaoikeudet ja suluissa se mitä niille pitäisi tehdä:
- asetuksenantovalta (se loppuu, jos päätetään, että presidentiltä riisutaan poliittinen valta)
- ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen pääministerin perustellusta aloitteesta (Ei toimi nykyisellään, koska tällaista tilannetta ei voi tullakaan. Ja sekin olisi poliittisen vallan käyttämistä. Joutaa poistaa listasta.)
- pääministerin ja valtioneuvoston jäsenten nimittäminen ja erottaminen (voi säilyä, koska jonkun ne on nimitettävä)
- armahdusoikeus yksittäistapauksissa (voi säilyä, tämähän on arvojohtajan ominta aluetta)
- Ahvenanmaan itsehallintoasiat, ei kuitenkaan talousasiat (siirretään oolantilaisille)
- sotavoimien ylipäällikkyys, upseerien nimittäminen ja sotilaskäskyasiat (voitaisiin antaa NATO:lle sitten kun kokoomus saa Suomen liitetyksi järjestön jäseneksi)
- oikeuskanslerin nimittäminen (jonkunhan se on nimitettävä)
- kansliapäälliköiden nimittäminen ministeriöihin (sama kuin edellä)
- tuomarien ja valtakunnansyyttäjän nimittäminen (voitaisiin antaa oikeusministerille)
- lakien vahvistaminen (voitaisiin ehkä antaa Brysselille)
- päättäminen liikekannallepanosta.
On silloin presidentin kansliassa rauhallista | ja turvaisa on rinne tunturin. Eduskuntavaalien jälkeen olisi pääministerin nimittäminen. Oikeuskansleri ja tälle apulainen pitäisi nimittää, kun edellinen lähtee eläkkeelle. Samoin kansliapäällikköjen nimityksiä tulisi pari vuodessa. Jokunen armahdusanomus kuukaudessa pitäisi katsoa, ja liikekannallepanosta antaa määräys, sekin harvakseen.
Lieneekö virkaan halukkaita pitkänä jonona vai päädytäänkö järjestelmään, jossa kuka tahansa voi tulla valituksi tasavallan presidentiksi?
