Minuun otti yhteyttä tuttu chicagolainen tutkija, joka on asustanut Saksassa ja tehnyt siihen maahan liittyvän väitöskirjan puolenkymmentä vuotta sitten. Kipinä Eurooppaa kohtaan kuitenkin elää, ja hän pyysi minua pitämään silmäni auki, josko vuoden-puolentoista sisällä Suomessa olisi haettavana hänen alaansa liittyvä professuuri. Hän hakisi sitä, ja jos sattuisi sen saamaan, muuttaisi tietysti Suomeen.
Piti ihan miettiä. Suomi todettiin juuri kovin umpeutuneeksi tai umpioituneeksi maaksi, jossa ulkomaalaisten tutkijoiden on vaikea saada jalansijaa. Sitten funtsin asiaa. Tuli etsimättä mieleen juttu, jonka kuulin tammikuun lopulla.
Jossakin Suomessa, honkain keskellä seisoo yliopisto. Yksi näistä suomalaisista yksityistetyistä, mutta silti valtiollisista yliopistoista. Sillä pyyhkii oikein hyvin, ainakin kun kuuntelee johdon edustajia. Henkilökunta voi olla toista mieltä, heillä on rintanappeja, joissa lukee "ME olemme yliopisto". Mutta henkilökunnasta ja heidän mielipiteistä ei kukoistuksen huipulla pidä välittää. Marisijoita ovat he kaikki.
Tämän menestysyliopiston x-tiedekunnassa, joka siis menestyy varsin hyvin, on jouduttu tekemään niin, että kun professuureja päättyy eri syistä, puuttuvien professorien pitämättä jääneen opetuksen aukkoja on paikattu tuntiopetuksella. Eihän olisi ollenkaan soveliasta se, että eläkkeelle jääneen professorin entinen virka, nykyinen työsopimussuhteinen toimi, avattaisiin haettavaksi. Säästää pitää. Muuten tiedekunta ei menesty niin valtavan hyvin kuin nyt.
Yksi tietämäni tuntiopettaja eli eräänlainen kevytprofessori on semmoinen henkilö, joka on opettanut kaikkea approsta laudaturiin, on tohtori ja on hankkinut opettajan pätevyyden. Hän on oppiaineensa ehdottomia priimuksia, julkaisuja riittää ja väitöskirjakin on saanut erinomaiset arvosanat ja vastaanoton. Opetuskokemusta löytyy ja pätevyyttä.
No, hän opetti syksyllä laudatur-seminaaria, johon kaikki oppiaineen opiskelijat osallistuvat. Seminaari kesti koko syksyn ja sen on/oli tarkoitus jatkua kevääseen. Siinä graduaan tekevät viittä-vaille-valmiit opiskelijat esittävät esitelmiään, jotka joko ovat suoraan osa gradutyötä tai sen välivaiheita.
Syksyllä oli tälle monipuolisesti pätevälle seminaarinvetäjälle maksettu 71 euroa tunnilta. Sehän sisältää tietysti myös opetuksen valmisteluun käytetyn ajan, kuten seminaaritöiden lukemisen, korjailemisen ja täydentämisen. Nyt kuitenkin hra Hallinto teki tarjouksen, josta ei voi kuin kieltäytyä. Se tarjosi 42 euron tuntipalkkaa. Peruste oli se varsin järkeenkäypä toteamus, että "eihän siellä seminaarissa tarvitse kuin käydä istumassa". Asialla on täytynyt olla joku, jolla ei ole käsitystä nuorten aikuisten akateemisesta opettamisesta. Lisäperusteluna oli kerrottu, että taloustilanne on huono, vaikka yliopisto siis menestyy ja kukoistaa niin ettei mikään muu koskaan missään.
Seminaarin vetäjää vaadittiin viimeiseen asti allekirjoittamaan sopimus huonolla palkalla. Hänelle oli sanottu, että palkkaahan voi sitten muuttaa jos siitä päästään sopimukseen. Mutta on aika vaikea kuvitella sopimusta, jos yksi esittää että jatketaan 71 eurolla ja toinen että eipä jatketa kun on rahapula, vaan ruvetaanpa hommiin 41 % huonommalla palkalla.
Opettajamme ymmärsi olla kirjoittamatta sopimusta ja samalla kieltäytyi opettamasta yhtään enempää ennen kuin entiset ehdot ovat mustaa valkoisella. Hyvä että kieltäytyi.
Jos yliopistoissa olisi virat entiseen malliin, opettaja ei olisi voinut kieltäytyä, jos ylempi taho antaa virkaan liittyvän opetusmääräyksen. Mutta toisaalta ylempi taho olisi joutunut sitoutumaan osapuolten yhdessä sopimiin taksoihin.
Kukoistavan yliopiston henkilöstöpolitiikka on hyvin häikäilemätöntä ja törkeää eikä mitenkään herätä, saati lisää yliopistoinstituution uskottavuutta. Yliopistolla on kovat piipussa.
Miten minä selittäisin chicagolaiselle tutulleni tilanteen? Että eihän amerikkalaista hakijaa otettaisi todesta, kun kyse on aitosuomalaisesta yliopistosta. Ja ulkopuolelta Suomeen tullutta kohdeltaisiin varmasti kuin vanhaa rukkasta. Pikemminkin meiltä voi olla alkamassa melkoinen aivovuoto Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
lauantai 13. helmikuuta 2010
torstai 4. helmikuuta 2010
Työ, eläkeikä ja työttömyys
Viime viikot on korkealla tasolla yötä päivää mietitty, miten ”kehitettäis työelämää” ja miten estettäisiin ihmisiltä eläkkeelle jääminen, jotta kuolema meidät korjaisi ja tilastokeskus kirjaisi luonnolliseksi poistumaksi.
Työelämää kehitetään teettämällä työtä eli nostamalla eläkeikää. Vanhanenhan se hiihtäessään keksi, että eläkeikää nostetaan 2 vuodella. Asia oli tarkoitus tiedottaa ilmoitusasiana aivan kuten Finnair ilmoitti matkatavaratyöntekijöilleen, että sori vain mutta huomisaamuna olette muuten reppufirman pätkäläisiä. Ei onnistunut silloin. Eläkeasia pantiin työryhmään valmisteltavaksi, ja nyt se on valmisteltu.
Mitä tarkoittaa se, että pari ikäluokkaa ei pääsisikään työeläkkeelle entiseen malliin? Otetaan avuksi klassisen taloustieteen työnarvoteoria. Julkisuudessa on heitetty monenlaisia lukuja. On puhuttu, että eläkeiän nostaminen koskisi noin 50.000 ihmistä. Lähdetään siitä liikkeelle.
Jos 50.000 nyt työssä käyvää pakotettaisiin lykkäämään työeläkkeelle siirtymistä vuodella, niin he tuottaisivat vuodessa melkoisen lisäarvon. Vuodessa työntekijä tekee 1800 työtuntia. Työn tuoton keskiarvo on 30 euroa tunnilta, josta palkkakulut etuineen 15 euroa. 30 miinus 15 on 15 euroa nettotuottoa. Yhden vuoden eläkkeellemenon lykkääminen tuottaisi, ei aivan puhtaana työn teettäjien käteen tällaisen summan:
50000*1800*15 € = 1350 miljoonaa €
Lisäksi nämä "ylityössä" olevat eivät kuluttaisi työeläkekassojen varoja, joten 60 %:n työeläkkeen mukaan säästö olisi noin 800 miljoonaa.
Todennäköisesti lisäarvo on yli 30 euroa tunnilta, ja todennäköisesti keskipalkka sivukuluineen on myös yli 15 euroa tunnilta. Yhtä todennäköisesti kaikki 50.000 ihmistä eivät ole työkykyisiä, vaan jotain 5-10 % joukosta jää työmarkkinoiden näkökulmata passiiviseksi porukaksi. Mutta antaa tämä kuitenkin vähän tulkintahaarukkaa.
Mitä tämä merkitsee? Talouteen putkahtaa yli 2 miljardia euroa (2.000.000.000 €) vuodessa kuin taikurin hatusta. Liiketalouden koneisto, siis tuo ”elinkeinoelämä”, saa määräysvallan tuohon lisäarvoon. Mihin se menee? Ei minulle, ei naapurin Kassulle, eikä kai sinullekaan. Tai mistä minä sinun kytkentöjäsi tiedän.
Lisäksi keinoelämän käytössä olevat rahastot saavat hallinnoida 800 miljoonan euron säästösummaa. Työprosessin jatkaminen ei siis ole tärkeää siksi, että ihmisten pitäisi kansantalouden kannalta tehdä enemmän töitä (joita ei edes ole), vaan jo siksi, että työeläkkeet voitaisiin jättää maksamatta parin vuoden ajan.
Ei se ole sattumaa, että eläkeiän pidentäminen kiinnostaa. Se tuo joillekin valtaa ja rahaa!
Kun tupoja ei ilmeisesti enää tehdä, ahneutta suunnataan nyt niihin löysiin, isännättömiin ja emännättömiin rahoihin, joita yhteiskunnan kylkeen on kerätty.
Yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja politiikka-aktivisti Jeremy Rifkin julkaisi v. 1995 kohua herättäneen kirjansa The End of The Work, siis työn loppu. Hän ennusti, että tietotekniikka syrjäyttäisi lihastyön ja aiheuttaisi maailmanlaajuisen työttömyysaallon. Kymmenet miljoonat ihmiset joutuisivat toteamaan, ettei työtä riitä kaikille. Kerman kuorii yritysjohtajien pieni eliitti sekä asiantuntijat, tietotyöläiset. 2000-luvulla rakenteellinen työttömyys on jäänyt ilmeisesti pysyvästi korkealle. Vaarallisen korkealle.
Muutaman vuoden takaisessa Spiegel-artikkelissaan Rifkin toistaa, että massatyöllisyys on häipymässä. Työ ei siirry niinkään Kiinaan kuin roboteille. Tosin viime vuosina Kiinakin on rynnistänyt niin, että se on haastamassa vanhan Euroopan ja melko vanhan Pohjois-Amerikan.
Mitä meillä Euroopassa ja sen peräkulmalla Suomessa on tänään? On pätkä-, silppu- ja paskatyötä. Sellaista työtä, josta työn teettäjä ei ole vuohen karvan vertaa kiinnostunut, mutta joka on tehtävä. Se teetetään huonoin ehdoin, halvalla, usein ulkoistettuna.
Sitten meillä on tämä Katainen, joka ilmoitti mennä pyhänä, siis 31. tammikuuta, että "jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa”.
Että kehtaakin! Saunan taakse tämmöinen ja varmistin pois! Hänhän on ollut etulinjassa tulittamassa hyvinvointivaltiota nurin. Tulee mieleen Orwellin romaanissa 1984 oleva Ison Veljen slogan: Rauha on sotaa. Vai oliko se toisinpäin? Mutta siis otetaan vastapuolen termi ja sijoitetaan siihen oman puolen sisältö.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 55–59-vuotiaiden työvoimaosuus oli aikavälillä 2005–2008 noussut 71 prosentista 77 prosenttiin. Kohta varmasti mennään toiselle sadalle. Omassa työpaikassani Helsingin yliopistossa tosiasiallinen keskimääräinen eläkkeellejäämisen ikä on tämän vuoden alussa 64,8 vuotta. Siis 64 vuotta 9 kuukautta 18 päivää. Minusta se on huikean korkea luku. Kohta kai tässä ollaan geriatrian tutkijoiden koekaniineja.
Halukkuutensa työurallaan jatkamiseen on ilmaissut 300.000 suomalaista. He ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi. Tämän maan toimittajien ammattikunnalta odottaisi sen verran lukutaitoa, että lopettaisivat toistamasta papukaijan tavoin Sailaksen heille syöttämää puhetta työvoimapulasta. Mutta ei! He toistavat. Se pula tupsahtaa tämän tästä esille niin painetussa kuin sähköisessä mediassa. Miksi? Eivät ole lukeneet Rifkiniä. Eivät ole edes vilkaisseet kotimaista työelämän tutkimuksen julkaisuja. Ammattitaidottomuutta, laiskuutta.
Jos ei pandemia yhtäkkiä tapa kolmeasataa tuhatta suomalaista, työvoimasta on ylitarjontaa. Toivottavasti siitä ei tule tekno-Suomen vientituote.
Työelämää kehitetään teettämällä työtä eli nostamalla eläkeikää. Vanhanenhan se hiihtäessään keksi, että eläkeikää nostetaan 2 vuodella. Asia oli tarkoitus tiedottaa ilmoitusasiana aivan kuten Finnair ilmoitti matkatavaratyöntekijöilleen, että sori vain mutta huomisaamuna olette muuten reppufirman pätkäläisiä. Ei onnistunut silloin. Eläkeasia pantiin työryhmään valmisteltavaksi, ja nyt se on valmisteltu.
Mitä tarkoittaa se, että pari ikäluokkaa ei pääsisikään työeläkkeelle entiseen malliin? Otetaan avuksi klassisen taloustieteen työnarvoteoria. Julkisuudessa on heitetty monenlaisia lukuja. On puhuttu, että eläkeiän nostaminen koskisi noin 50.000 ihmistä. Lähdetään siitä liikkeelle.
Jos 50.000 nyt työssä käyvää pakotettaisiin lykkäämään työeläkkeelle siirtymistä vuodella, niin he tuottaisivat vuodessa melkoisen lisäarvon. Vuodessa työntekijä tekee 1800 työtuntia. Työn tuoton keskiarvo on 30 euroa tunnilta, josta palkkakulut etuineen 15 euroa. 30 miinus 15 on 15 euroa nettotuottoa. Yhden vuoden eläkkeellemenon lykkääminen tuottaisi, ei aivan puhtaana työn teettäjien käteen tällaisen summan:
50000*1800*15 € = 1350 miljoonaa €
Lisäksi nämä "ylityössä" olevat eivät kuluttaisi työeläkekassojen varoja, joten 60 %:n työeläkkeen mukaan säästö olisi noin 800 miljoonaa.
Todennäköisesti lisäarvo on yli 30 euroa tunnilta, ja todennäköisesti keskipalkka sivukuluineen on myös yli 15 euroa tunnilta. Yhtä todennäköisesti kaikki 50.000 ihmistä eivät ole työkykyisiä, vaan jotain 5-10 % joukosta jää työmarkkinoiden näkökulmata passiiviseksi porukaksi. Mutta antaa tämä kuitenkin vähän tulkintahaarukkaa.
Mitä tämä merkitsee? Talouteen putkahtaa yli 2 miljardia euroa (2.000.000.000 €) vuodessa kuin taikurin hatusta. Liiketalouden koneisto, siis tuo ”elinkeinoelämä”, saa määräysvallan tuohon lisäarvoon. Mihin se menee? Ei minulle, ei naapurin Kassulle, eikä kai sinullekaan. Tai mistä minä sinun kytkentöjäsi tiedän.
Lisäksi keinoelämän käytössä olevat rahastot saavat hallinnoida 800 miljoonan euron säästösummaa. Työprosessin jatkaminen ei siis ole tärkeää siksi, että ihmisten pitäisi kansantalouden kannalta tehdä enemmän töitä (joita ei edes ole), vaan jo siksi, että työeläkkeet voitaisiin jättää maksamatta parin vuoden ajan.
Ei se ole sattumaa, että eläkeiän pidentäminen kiinnostaa. Se tuo joillekin valtaa ja rahaa!
Kun tupoja ei ilmeisesti enää tehdä, ahneutta suunnataan nyt niihin löysiin, isännättömiin ja emännättömiin rahoihin, joita yhteiskunnan kylkeen on kerätty.
Yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja politiikka-aktivisti Jeremy Rifkin julkaisi v. 1995 kohua herättäneen kirjansa The End of The Work, siis työn loppu. Hän ennusti, että tietotekniikka syrjäyttäisi lihastyön ja aiheuttaisi maailmanlaajuisen työttömyysaallon. Kymmenet miljoonat ihmiset joutuisivat toteamaan, ettei työtä riitä kaikille. Kerman kuorii yritysjohtajien pieni eliitti sekä asiantuntijat, tietotyöläiset. 2000-luvulla rakenteellinen työttömyys on jäänyt ilmeisesti pysyvästi korkealle. Vaarallisen korkealle.
Muutaman vuoden takaisessa Spiegel-artikkelissaan Rifkin toistaa, että massatyöllisyys on häipymässä. Työ ei siirry niinkään Kiinaan kuin roboteille. Tosin viime vuosina Kiinakin on rynnistänyt niin, että se on haastamassa vanhan Euroopan ja melko vanhan Pohjois-Amerikan.
Mitä meillä Euroopassa ja sen peräkulmalla Suomessa on tänään? On pätkä-, silppu- ja paskatyötä. Sellaista työtä, josta työn teettäjä ei ole vuohen karvan vertaa kiinnostunut, mutta joka on tehtävä. Se teetetään huonoin ehdoin, halvalla, usein ulkoistettuna.
Sitten meillä on tämä Katainen, joka ilmoitti mennä pyhänä, siis 31. tammikuuta, että "jokainen, joka ei ole valmis työurien pidentämiseen, vihaa hyvinvointiyhteiskuntaa”.
Että kehtaakin! Saunan taakse tämmöinen ja varmistin pois! Hänhän on ollut etulinjassa tulittamassa hyvinvointivaltiota nurin. Tulee mieleen Orwellin romaanissa 1984 oleva Ison Veljen slogan: Rauha on sotaa. Vai oliko se toisinpäin? Mutta siis otetaan vastapuolen termi ja sijoitetaan siihen oman puolen sisältö.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 55–59-vuotiaiden työvoimaosuus oli aikavälillä 2005–2008 noussut 71 prosentista 77 prosenttiin. Kohta varmasti mennään toiselle sadalle. Omassa työpaikassani Helsingin yliopistossa tosiasiallinen keskimääräinen eläkkeellejäämisen ikä on tämän vuoden alussa 64,8 vuotta. Siis 64 vuotta 9 kuukautta 18 päivää. Minusta se on huikean korkea luku. Kohta kai tässä ollaan geriatrian tutkijoiden koekaniineja.
Halukkuutensa työurallaan jatkamiseen on ilmaissut 300.000 suomalaista. He ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi. Tämän maan toimittajien ammattikunnalta odottaisi sen verran lukutaitoa, että lopettaisivat toistamasta papukaijan tavoin Sailaksen heille syöttämää puhetta työvoimapulasta. Mutta ei! He toistavat. Se pula tupsahtaa tämän tästä esille niin painetussa kuin sähköisessä mediassa. Miksi? Eivät ole lukeneet Rifkiniä. Eivät ole edes vilkaisseet kotimaista työelämän tutkimuksen julkaisuja. Ammattitaidottomuutta, laiskuutta.
Jos ei pandemia yhtäkkiä tapa kolmeasataa tuhatta suomalaista, työvoimasta on ylitarjontaa. Toivottavasti siitä ei tule tekno-Suomen vientituote.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
